Finastro

Tervetuloa astrologisille sivuilleni! Tämän blogin tarkoitus on syväluodata astrologiaan - sekä omaan syntymäkarttaan.

lauantai 20. tammikuuta 2007

Mars Kaloissa

Mars on toiminnan planeetta, Kalat taas edustaa aika lailla päinvastaista olemista. Mars Kaloissa ei siis kenties ole toimintaa omimmillaan. Se on parhaimmillaan tunteisiin pohjautuvaa kuten taide - kuvataide, tanssi, musiikki tms. Jonkinlainen toiminta on silti tarpeen, jotta energian käyttämättömyys ei johtaisi apatiaan, ja pahimmillaan itsesää- liseen vetistelyyn tai kurkun kostuttamiseen vettä vahvemmalla. Parempi vetinen vaihto- ehto olisi harrastaa vaikka uimista.

Marskalat osaavat kuuntelemisen taidon ja odottavat sitä myös muilta. Asioiden ei tarvitse mennä eteenpäin vinhaa vauhtia vaan askel kerrallaan ja kaikkia tyydyttävästi. Joskus voi tosin olla miljoona syytä tai tekosyytä olla ottamatta sitä yhtäkään askelta, ja marskala tarvitsee rohkaisua ja innostusta päästäkseen liikkeelle tai eteenpäin. Hän saattaa sitten rakentaa vedenalaisia (= yksityisiä) pylväitä, joista ei huippukaan ole näkyvillä muille, ja tyytyä siihen omassa kotoisassa ympäristössään. Oma koti kullan kallis, itsekullekin! Ja syvissä vesissä uivat ne suurimmat kalat....

Tunnettuja naishenkilöitä, joilla on tämä yhdistelmä: Annie Lennox (Eurythmics), Marilyn Monroe, Elisabeth Taylor
Tunnettuja mieshenkilöitä, joilla on tämä yhdistelmä: Billy Crystal, Tom Hanks, Elton John, Rob Lowe, Ricky Martin, Rob Reiner, John Steinbeck, Vincent van Gogh

Ei kommentteja: